5. Vuosien 1808-1809 sota

 

Jatkamme matkaamme Isonpappilan dramaattisilta taistelupaikoilta takaisin kohti Kiteen kirkon ympäristöä. Kuljemme samaa historiallista harjannetta pitkin, jossa kirkonmäki nousee jälleen hallitsemaan maisemaa. Tämä paluu kirkon varjoon siirtää meidät ajassa eteenpäin vuosien tuhatkahdeksansataakahdeksan–tuhatkahdeksansataayhdeksän Suomen sotaan. Se oli konfliktien ketjussa se viimeinen suuri idän ja lännen välinen yhteenotto, joka muutti Kiteen ja koko Suomen kohtalon peruuttamattomasti.

Suomen sodan puhjetessa Kitee löysi itsensä jälleen kerran strategiselta ja vaaralliselta rajalinjalta. Ruotsin armeijan perääntyessä länteen ja pohjoiseen, Venäjän joukot vyöryivät vauhdilla rajan yli ja ottivat Kiteen kirkonkylän sekä sen ympäristön halunsa alle. Kirkonmäki ja pappilan alue toimivat miehityksen aikana venäläisjoukkojen tukikohtina, huoltopisteinä ja majoituspaikkoina, mikä toi sodan arjen suoraan pitäjän sydämeen. Kirkon ympäristössä liikkui jatkuvasti vieraita sotilasosastoja, ja paikallinen väestö joutui elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa.

Sodan vaikutukset Kiteen alueeseen ja sen siviiliväestöön olivat raskaat, vaikka täällä ei käytykään suuria ja tunnettuja kenttätaisteluita. Suurin rasitus asukkaille oli venäläisjoukkojen valtava muonitus- ja kyyditysvelvollisuus. Kiteen taloista takavarikoitiin ankarasti viljaa, rehua, karjaa ja hevosia armeijan tarpeisiin, mikä ajoi monet perheet nälänhädän partaalle. Lisäksi sota toi mukanaan kulkutauteja, jotka levisivät sotilaiden mukana ja vaativat siviiliväestön keskuudessa huomattavan määrän kuolouhreja – usein enemmän kuin varsinaiset sotatoimet. Paikalliset talonpojat eivät kuitenkaan täysin alistuneet, vaan Kiteen ja Puhoksen seuduilla syntyi jälleen pientä sissitoimintaa ja vastarintaa, jossa pyritiin häiritsemään miehittäjien huoltokuljetuksia.

 

Suomen sodan lopputulos ja Haminan rauha vuonna tuhatkahdeksansataayhdeksän muuttivat kuitenkin Kiteen aseman täydellisesti ja pysyvästi. Kun koko Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa autonomisena suuriruhtinaskuntana, vuosisatoja kestänyt levoton ja verinen elämä valtakuntien välisenä rajaseutuna päättyi kuin seinään. Kitee lakkasi olemasta eturintaman sotatanner ja Ruotsin itäisin kilpi. Tämä toi alueelle ennennäkemättömän, pitkän rauhan kauden, jonka turvissa väestö sai vihdoin elää ilman jatkuvaa tuhon pelkoa. Seisoessamme täällä kirkon ympäristössä ymmärrämme, että tämä rauhallinen maisema ja myöhemmin tuhatkahdeksansataakahdeksankymmentäluvulla noussut nykyinen kivikirkko ovat suoraa seurausta siitä vakaudesta, joka alkoi rakentua juuri Suomen sodan raskaiden muutosvaiheiden jälkeen.