1. Selkue

 

Kiteen seutu on itäisen ja läntisen kulttuurin, uskontojen sekä monimuotoisen luonnon upea kohtaamispaikka, jonka menneisyys ulottuu tuhansien vuosien taakse esihistoriaan. Alueen ensimmäiset asukkaat saapuivat kalaisien vesistöjen ja rikkaiden riistamaiden houkuttelemina jo kivikaudella, ja ennen suomalaisten sekä karjalaisten tuloa seutua asuttivat saamelaiset. Tämä lappalaisvaikutus elää yhä vahvana paikannimistössä, kuten nuor- tai lap-alkuisissa sanoissa, vaikka pyyntiväestö vetäytyikin vähitellen pohjoisemmaksi uuden asutuksen tieltä. Keskiajan kuluessa Kitee vakiantui osaksi karjalaista kulttuurialuetta ja Novgorodin valtakunnan etupiiriä, mikä sitoi alueen tiiviisti ortodoksiseen uskoon. Pähkinäsaaren rauhan jälkeen vuonna 1323 ortodoksisesta kirkosta tuli alueen henkisen elämän keskus vuosisadoiksi. Ennen luterilaisuuden leviämistä seudun ortodoksisen seurakunnan sydän sijaitsi Selkueella, jonne oli pystytetty Pyhälle Yrjölle omistettu kirkko ja sen yhteydessä toiminut kalmisto. Tämä paikka oli seudun hengellisen elämän ehdoton keskus, jonne ortodoksikarjalaiset kokoontuivat jumalanpalveluksiin ja hautasivat vainajansa kaskenpolton ja kalastuksen täyttämän arjen keskellä.

 

Matkamme varrella on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan maisemaa, sillä haluamme kertoa hieman tässä kohdin Kiteenjärvestä, jonka näette alhaalla oikealla. Kiteenjärvi kuului muinoin SuurSaimaaseen ja kuroutui omaksi altaakseen siitä noin yhdeksäntuhatta viisisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kuroutuminen oli osa laajempaa maankohoamisprosessia jääkauden jälkeen. Jääkauden väistyttyä nykyinen Kiteenjärven allas oli osa laajaa Suursaimaan vaihetta, jolloin vedenpinta oli huomattavasti nykyistä korkeammalla ja järvialtaat olivat yhteydessä toisiinsa laajoina lahtina ja salmiverkostoina. Jäämassan painon poistuttua maanpinta alkoi kohota, ja koska maa kohosi luoteessa nopeammin kuin kaakossa, vesimassat siirtyivät ja kuroutuivat vähitellen erillisiksi järviksi. Tutkimusten ja rannansiirtymien perusteella Kiteenjärven katsotaan itsenäistyneen omaksi altaakseen noin yhdeksäntuhatta viisisataa vuotta sitten, ja se sijaitsee nykyään noin seitsemänkymmentäyhdeksän metrin korkeudella merenpinnasta. Kuroutumisen myötä järvi löysi myös oman lasku-uomansa, ja Kiteenjärvi laskeekin nykyisin Kiteenjokea pitkin kaakkoon suuntautuvaan vesireittiin. Kiteenjärven muinaisranta sijaitsee nyt kulkemaamme Savikontiehen nähden huomattavasti ylempänä, arviolta noin viisitoista–kvcikymmentä metriä tien yläpuolella. Kulkemamme tie sijaitsee Kiteen rantavyöhykkeellä, jossa maaston korkeus on pääosin noin kahdeksankymmentä–kahdeksankymmentäviisi metriä merenpinnasta. Tie nousee hieman lounaaseen päin mentäessä, mutta pysyy pääosin tällä tasolla. Kiteenjärven kuroutumisen aikoihin Suursaimaan pinta oli siis tällä alueella noin sadan–sadanviiden metrin korkeudella, ja esimerkiksi läheisellä Riuttavuorella ja muilla Kiteen korkeilla kohdilla on nähtävissä muinaisrantoja tällä tasolla. Jos seisoisit Savikontien varrella kuroutumisvaiheen aikana, olisit noin viidentoista–kahdenkymmenenviiden metrin syvyydessä veden alla, sillä muinaisen Saimaan ranta kulki tuolloin selvästi nykyisen keskusta-asutuksen yläpuolella sijaitsevien rinteiden ja vaarojen kyljissä. Tänä päivänä Kiteenjärvi näyttäytyy keskikokoisena ja varsin matalana järvenä, jonka pinta-ala on noin viisistointapilkkuyksi neliökilometriä. Se on tyypillinen humusjärvi, jonka ekologinen tila on luokiteltu tällä hetkellä tyydyttäväksi. Järven suurin syvyys on kolmetoista metriä ja keskisyvyys noin kahdesta neljään metriin lähteestä riippuen, joten varsinaiset syvännealueet ovat pieniä. Rantaviivaa järvellä on noin kolmekymmentäviisi kilometriä ja saaria siinä on seitsemän kappaletta. Järvi on kalastuksellisesti merkittävä, ja siellä harjoitetaan myös kaupallista kalastusta. Kuha on Kiteenjärven tärkein saalislaji, ja viime vuosien lämpimät kesät ovat vahvistaneet kantaa sekä edistäneet sen luontaista lisääntymistä. Myös hauki ja ahven ovat yleisiä ja tärkeitä saalislajeja vapaa-ajan kalastajille. Särkikalat esiintyvät järvessä runsaina, mikä on tyypillistä rehevöityneille humusjärville, minkä lisäksi vedessä uiskentelee madetta, muikkua, siikaa ja kuoretta. Kalakantojen elinvoimaisuutta, erityisesti siikaa ja kuhaa, on tuettu viime vuosikymmeninä säännöllisillä istutuksilla.

Tämä rauhallinen järvimaisema kätkee kuitenkin taakseen myös historian suuria ja dramaattisia murrosvaiheita. Vuosina tuhatkuusisataaviisikymmentäkuusi–tuhatkuusisataaviisikymmentäkahdeksan käyty ruptuurisota muutti Kiteen ja koko Käkisalmen läänin väestörakenteen sekä kulttuurin pysyvästi. Sodan juuret juonsivat Stolbovan rauhaan vuoteen tuhatkuusisataaseitsemäntoista, jolloin Kitee oli siirtynyt Ruotsin alaisuuteen. Ruotsin esivalta pyrki määrätietoisesti käännyttämään alueen ortodoksista karjalaisväestöä luterilaisuuteen ja rasitti heitä kovilla veroilla. Venäjä käytti paikallisten asukkaiden syvää tyytymättömyyttä hyväkseen ja hyökkäsi alueelle, jolloin ortodoksikarjalaiset nousivat kapinaan Ruotsia vastaan ja asettuivat Venäjän joukkojen puolelle. Kitee muuttui veriseksi sotatanteeksi, jossa luterilaiset uudisasukkaat joutuivat hyökkäysten kohteeksi, ja vastapainona Ruotsin armeija kosti ankarasti kapinoineille ortodoksikylille. Tämän tuhon aikana Selkuen ortodoksinen kirkko ja ympäröivät kylät kokivat kovia vaurioita. Kun sota lopulta päättyi Ruotsin voittoon, ankarat kostotoimet ja uskonnollinen vaino saivat ortodoksikarjalaiset pakenemaan massiivisesti Venäjän puolelle, erityisesti Tverin alueelle. Tyhjilleen jääneille tiloille ja kaskimaille muutti luterilaista väestöä pääasiassa Savosta ja Viipurin Karjalasta. Tämä suuri väestönvaihdos teki Kiteestä lähes puhtaasti luterilaisen ja suomenkielisen alueen, jolloin Selkuen vanha ortodoksinen keskus menetti merkityksensä ja uusi luterilainen kirkko kohosi nykyisen Kiteen keskustan paikalle, luoden perustan sille Kiteelle, jonka tänä päivänä tunnemme.