3. Isonvihan aika

Seisomme nyt Kiteen majesteettisen harmaakivikirkon avaralla kirkkopihalla. Katse hakeutuu väkisinkin tämän nykyisen, järjestyksessään jo neljännen kirkon jylhiin graniittiseiniin ja punatiilisiin yksityiskohtiin, jotka nousevat korkealle ympäröivän keskusta-asutuksen yläpuolelle. Kun sulkee silmänsä ja antaa tuulen puhaltaa Kiteenjärven suunnalta, voi melkein tuntea historian raskaat askeleet tällä samalla kirkkomäellä. Tämä paikka ei ole vain hengellinen sydän, vaan todellinen menneiden polvien koettelemusten ja sitkeyden sinetti, jonka maaperään on haudattu tarinoita sodasta, tuhosta ja heräämisestä uuteen aikaan.

Tämä nimenomainen mäki vakiantui Kiteen luterilaisen elämän keskukseksi tuhatkuusisataaseitsemänkymmentäluvun alussa, kun tänne pystytettiin Kiteen historian toinen luterilainen kirkko. Ensimmäinen, Suorlahdella sijainnut pyhäkkö oli poltettu ruptuurisodan melskeissä, ja uusi puukirkko haluttiin rakentaa turvallisempaan ja keskeisempään paikkaan. Toinen kirkko nousi hurskain toivein, ja se palveli laajaa rajaseudun seurakuntaa muutaman vuosikymmenen ajan rauhoittuvassa ilmapiriissä. Kirkko oli pitäjän ylpeys ja kokosi ihmiset yhteen, mutta suuret idän ja lännen väliset poliittiset jännitteet alkoivat pian kerääntyä uudelleen mustiksi pilviksi Kiteen taivaalle.

Tuo uusi kirkko nimittäin kohtasi kovan kohtalonsa, kun Suomen historian synkin miehityskausi, Isoviha, pyyhkäisi rajusti Kiteen alueen yli. Vuosien sodankäynti, ryöstely ja yleinen anarkia jättivät pysyvät arvet paikkakuntaan. Kiteen toinen kirkko ei säästynyt vihollisuuksilta, vaan se turmeltiin ja ryöstettiin pahoin isonvihan levottomuuksissa. Kirkko riisuttiin arvoesineistään, sen pyhät kirjat ja arkistot joko tuhoutuivat tai hajoitettaisiin maailmalle, ja itse rakennus jätettiin rappiolle ja vaurioituneeksi sotajoukkojen jäljiltä.

Isonvihan vaikutus koko Kiteen alueeseen ja sen väestöön oli lamauttava. Rajaseutuna Kitee joutui kestämään jatkuvaa sotaväen läpikulkua, miehitystä ja siviiliväestöön kohdistunutta väkivaltaa. Pellot jäivät kylvämättä, nälänhätä kuritti asukkaita ja suuri osa pitäjän arkisesta elämästä lamaantui täysin. Kun rauha lopulta palasi, Kiteen toinen kirkko oli niin surkeassa, turmeltuneessa kunnossa, että se oli tulossa tiensä päähän. Se sinnitteli paikoillaan vielä seuraavan koettelemuksen eli pikkuvihan yli, kunnes se purettiin ja korvattiin uudella, vuonna tuhatseisemänsataakuusikymmentäyksi valmistuneella Ulrika Eleonoran kirkolla. Seisoessamme tässä nykyisen monumentaalisen kivikirkon varjossa ymmärrämme, että jokainen lohkottu graniittilohkare seisoo niiden aiempien puukirkkojen ja sukupolvien muistojen päällä, jotka selvisivät Isonvihan lieskoista ja vainoista.