4. Pikkuvihan taistelu

 

Jatkamme matkaamme Kiteen kirkon aurinkoiselta kirkkopihalta ja suuntaamme askeleemme kohti läheistä Isoapappilaa. Kuljemme historiallista polkua, joka sijoittuu majesteettisen kirkkorakennuksen ja pappilan vehreän pihapiirin väliselle alueelle. Täällä, puiden katveessa ja Kiteenjärven töyräällä, pysähdymme Pikkuvihan muistokivelle, joka paljastettiin vuonna tuhatyhdeksänsataakolmekymmentäyksi seurakunnan kolmesataavuotisjuhlien yhteydessä. Tämä vaatimaton mutta puhutteleva monumentti johdattaa meidät maaliskuun kymmenenteen päivään vuonna tuhatseitsemänsataaneljäkymmentäkaksi, jolloin Kitee nousi koko seudun puolustustaistelun ja poikkeuksellisen traagisen yhteenoton näyttämöksi.

Pikkuvihan aikana rintamalinjat ja taistelut saavuttivat aivan Kiteen sydämen, ja juuri näillä sijoilla käytiin kiivaita yhteenottoja, jotka tunnetaan Isonpappilan taisteluina. Venäläiset joukot hyökkäsivät Kiteelle tavoitteenaan tehdä rajaseudusta käyttökelvoton vastustajalle polttamalla rakennuksia ja varastoja. Venäläisarmeija piiritti strategisesti tärkeän pappilanmäen, jonka puolustukseksi oli asettunut säännöllistä sotaväkeä sekä noin 140 pohjoiskarjalaista vapaaehtoista talonpoikaa. Puolustus kuitenkin romahti täydellisesti johtajina toimineiden upseerien petoksen ja kunnottomuuden vuoksi. Upseerit olivat taistelun aikana humalassa, käskivät katkoa talonpoikien sukset vetäytymisen estämiseksi ja antautuivat lopulta kesken taistelun jättäen paikalliset miehet oman onnensa nojaan.

Taistelun ja upseerien petoksen seuraukset olivat Kiteelle ja sen asukkaille hirvittävät. Venäläiset sytyttivät Isonpappilan päärakennuksen tuleen, ja sataneljäkymmentä talonpoikaa kaatui tai paloi elävältä rakennuksen liekeissä. Lisäksi noin satakaksikymmentä miestä otettiin vangiksi, ja heistä vain harvat palasivat koskaan takaisin ankarasta sotavangitsemisesta. Kaikkiaan puolustajien kokonaistappiot nousivat tuhoisan maaliskuisen vuorokauden aikana huikeaan kahteensataankuuteenkymmeneen mieheen, mikä oli pienen rajapitäjän väestölle valtava, lamauttava isku. Petturuudesta vastanneet Ruotsin ylipäälliköt Lewenhaupt ja Buddenbrock kutsuttiin myöhemmin Tukholmaan, missä heidät mestattiin vuonna tuhatseitsemänsataaneljäkymmentäkolme sotaoikeuden päätöksellä.

 

Tämä raskas katastrofi muutti täysin paikallisten suhtautumisen sotaan, ja tässä kohdin astui kuvaan maallikoiden ja tavallisen kansan poikkeuksellisen suuri vaikutus. Koska viralliseen Ruotsin armeijaan ja sen johtoon ei enää luotettu lainkaan, Kiteen ja ympäröivän maakunnan miehet kieltäytyivät operatiivisesta yhteistyöstä virallisen sotaväen kanssa ja ottivat ohjat omiin käsiinsä. Talonpojat valitsivat keskuudestaan omat maallikkojohtajansa ja sissipäällikkönsä, kuten Mikko Sallisen, ja nousivat omavaltaiseen sissisotaan. Nämä vihan ja epätoivon ajamat omatekoiset joukot organisoivat rajuja ja omavaltaisia kostoretkiä aina Sortavalaan saakka, tehden iskuja miehittäjien selustaan ja aiheuttaen venäläisille vakavia tappioita. Seisoessamme tässä muistokiven äärellä, Isonpappilan historiallisten puiden siimeksessä, voimme kunnioittaa näiden tavallisten maallikoiden ja traagisesti menehtyneiden talonpoikien perintöä – heidän verensä ja myöhemmän sissivastustuksensa ansiosta Kitee lopulta selvisi tästäkin historian synkästä luvusta ja rakensi itsensä raunioista uudelleen.